Vuoden parhaat, osa 2

Viime viikolla täällä oli vuoden 2009 henkilökohtaisen parhaiten pelien listani sijat kympistä kutoseen. Tällä kertaa vuorossa on sijat vitosesta ykköseen:

5. Dragon Age: Origins

Dragon Age: Origins on niin iso peli, ettei sitä voi pelata läpi yhdeltä istumalta. Aika lyhyeen aikaan se tuli kuitenkin puristettua, varsinkin kun ottaa huomioon oman, pedanttisen pelityylini. Vaikka pelissä oli omat ongelmansa, oli riemastuttavaa nähdä niin paljon ihan oikeita aiheita käsiteltävän alalla, jossa normi on ketään loukkaamaton sisällöttömyys. Luokkaeroja! Köyhyyttä! Yritys perustella kidutusta maan turvallisuudella! Yksikin näistä aiheista riittäisi nostamaan normipelin tavanomaisuuden suosta, mutta tässä pelissä kamaa riitti vaikka kuinka. Puhumattakaan homoromanssista, johon oli saatu niin paljon eloa, että raavas heteromieskin huomaa lähtevänsä siihen mukaan.

4. DJ Hero

Kun Guitar Hero ja Singstar ilmestyivät, ne mullistivat pelaamisen kenttää. Sen jälkeen ne ovat tehneet kaikkensa pysyäkseen mahdollisimman muuttumattomina ja konservatiivisina. Tätä taustaa vasten on ilo nähdä musiikkipeli, jossa on jotain uutta ja erilaista. Pelimekaniikkansa ohella DJ Hero loistaa musiikkivalinnoissaan. DJ Shadown, Grandmaster Flashin ja muiden alan suuruuksien tekemät mash-upit ovat hauskaa kamaa, ja niiden kanssa on paljon freesimpää leikkiä kuin silloin, kun yrittää vain saada Nirvanan biisin kuulostamaan samalta kuin levyllä.

3. Uncharted II

Joidenkin pelien parhaus syntyy siitä, että niitä on vain niin hauska pelata. Uncharted II ei ole maailman syvällisin peli, mutta sitä vetää eteenpäin kuin tyhjää vain. Tarinassa on toimintaa, pelattavuus on erinomainen, vaihtelua riittää, siistiä meininkiä on joka käänteessä ja pelihahmoista on jotenkin saatu karismaattisempia kuin koskaan ennen. En ole vakuuttunut, että pelkällä hauskuudella pääsee maailman parhaaksi peliksi, mutta jos pääsisi, niin Uncharted II olisi skabassa hyvissä asemissa. Pelin upeat maisemat ansaitsevat myös erityishuomion. Tiibetin vuorilla iskee pahempi vertigo kuin Mirror's Edgessä, jonka koko pointti oli sentään aiheuttaa mahdollisimman paha vertigo.

2. Velvet Assassin

Jotkut pelit ovat hyviä vaikka niiden pelaaminen ei aina ole hauskaa. Velvet Assassin meni usein eteenpäin pelkällä kiukulla, mutta kun muistelen nyt vuoden vaikuttavimpia pelikokemuksiani, se on ehdottomasti kärjessä. Hienointa Velvet Assassinissa oli se, että se rikkoi niin monia pelaamisen pyhiä totuuksia vastaan. Perinteinen pelihahmohan lahtaa enemmän jengiä kuin pahinkaan joukkomurhaaja, ja Velvet Assassinin päähenkilö Violette tosiaan alkoi pelin edetessä vaikuttaa vähän tärähtäneeltä. Päähenkilö on aina tietty sankari, paitsi että nyt ei ollutkaan. Ensin hän murhaa juutalaisen vastarintamiehen, josta on tullut liittoutuneille ongelma, ja lopussa hänen yrityksensä pelastaa kylän asukkaat kuolemalta epäonnistuu. Pelin sävyssä oli jotain sellaista moniuloiteisuutta ja syvyyttä, jota ei peleissä juuri näe.

1. Batman: Arkham Asylum

Batman: Arkham Asylum on loistava sekä pelinä, että Batman-juttuna. Hiippailu, tutkiminen ja tappelu on toteutettu erinomaisesti, ja pelin eri tilanteissa riittää syvyyttä. Batman-tunnelma on juuri kohdallaan, kenties siksi, että pelin kirjoittamisesta vastaava Paul Dini on myös kirjoittanut Batman-sarjakuvaa ja -piirrossarjaa. Peli myös osoittaa, että hyvässä toimintapelissä ei ole täysin välttämätöntä pistää kylmäksi sadoittain ihmisiä. Batman ei tunnetusti tapa, ja siksi pelissäkin päämääränä on nujertaa viholliset tajuttomaksi. Pakko tosin sanoa, että tämä peli on vuoden ykkönen pääasiassa siksi, että mikään ei voita sitä hetkeä kun vaanii rikollisia katonrajassa ja syöksyy sen jälkeen heidän niskaansa. Se yksittäinen hetki on vuoden tyydyttävimmät viisi sekuntia missään videopelissä.

Ensi viikon perjantaina vuorossa on kaikki ne pelit ja ilmiöt, jotka ovat ykkösiä, jos ei parhaudessa, niin ainakin jossain.