Lisää avautumista Dragon Agesta

Olen käsitellyt Dragon Agea jo yhden blogikirjoituksen verran, ja maanantaina julkaistaan Tiltin saitilla pelistä kirjoittamani arvostelu. Silti pelissä on jotain, mikä pakottaa avautumaan siitä vielä vähän lisää. Ehkä syynä on se, että lukeudun itse niiden pelaajien joukkoon, jolle BioWaren uudet roolipelit ovat aina kulloisenkin pelivuoden suurtapahtumia. Tai ehkä se, että kun mitä tahansa peliä pelaa 45+ tuntia liian lyhyen ajan sisällä, aivoissa alkaa kihistä.

Mitä enemmän Dragon Age: Originsia pelaa, sitä enemmän sen maailmaa ja käsikirjoitusta alkaa arvostaa. Yleensähän peleissä käy niin, että ne näyttävät räiskyviltä ja hienoilta, mutta pelatessa käy ilmi että ne ovat onttoja rakennelmia. Dragon Age: Originsin ulkoasu on tylsä ja teksti aluksi puisevaa, mutta kun peliä pelaa pidemmälle, maailman monipuolisuus pääsee oikeuksiinsa. Erityisesti Dragon Agessa yllätti se, että siinä oli paneuduttu ihan oikean maailman kysymyksiin. Se on fantsujutuissa harvinaista. Scifipeli Mass Effect oli minusta hyvä ja fiksu peli, mutta eihän se lopulta kertonut mistään mitään.

Dragon Age sen sijaan kertoo. Se sivuaa aiheita kuten luokkayhteiskunta, rasismi, moraalinen rapistuminen kriisitilanteissa ja kotikonnuilta maailmalle lähteneen yksinäisyys.

TÄSTÄ ETEENPÄIN PUKKAA SPOILERIA

Erityisen onnistuneelta tuntui kääpiövaltakunta Orzammar. Kääpiöillä on vankka luokkayhteiskunta, jonka pohjalla ovat kastittomat, jotka eivät kuulu mihinkään sukuun. Heidän nimiään ei kirjata virallisiin rekistereihin, ja siksi heitä ei ole virallisesti olemassa. Henkilölle, jota ei ole olemassa, voi tehdä mitä vain. Jotta kukaan ei erehdyksessä kohtelisi kastitonta kuin normaalia kääpiötä, heidän naamaansa laitetaan syntymässä väkipakolla merkki.

Tylymmäksi käy: sankariporukkamme koluaa läpi pitkän luolaston löytääkseen taikaesineen Anvil of the Void. Sillä tehtaillaan golemeja, teräksisiä sotakoneita, joilla pahan voimat saadaan tehokkaasti kurmotettua. Kun alasin vihdoin löytyy, käy ilmi että golemeja tehdään kastittomista ja rangaistusvangeista. Heidän sielunsa antaa sotakoneelle tarvittavan kipinän, joka herättää sen eloon.

Hurjaa settiä. Köyhät lähetetään sotimaan rikkaiden puolesta. Niinhän tämä toimii oikeassakin elämässä, esimerkiksi Yhdysvalloissa. Köyhien lapset menevät armeijaan, ja heidät lähtetään Irakiin kuolemaan. Erotuksena on vain se, että köyhä kääpiö saa lähes tuhoutumattoman, teräksisen kehon, kun taas jenkkisotilas saa halpatuotantona tehdyt kolmen pennin luotiliivit.

Itseäni kääpiöiden epäreilut meiningit koskettivat enemmän kuin mikään pelipahis sitten Bioshockin Andrew Ryanin. Kun kääpiöpahista pääsi vetämään turpaan, siinä oli kunnon luokkasodan tuntua. Tuntui siltä, että tässä taistelussa on todella kyse jostain. Se tunne on peleissä harvinainen.